Arkihuolensa naulaan ripustanut yksinäinen susi pelkäsi joutuvansa hukkaan. Hän siis pelkäsi joutuvansa elämään koko elämänsä omana itsenään. Yksinäinen susi ymmärsi olevansa yksinäinen juuri siksi, että hän ymmärsi olevaisuutensa, katoavaisuutensa ja oman eroavaisuutensa hänestä, jonka nimeä ei kukaan susi-hukka osannut ulvoa.

Eräänä päivänä hukka kuitenkin heräsi. Hän oli kohdannut arvaamattomia vaikeuksia, jotka tulivat kuin salama kirkkaalta taivaalta – näin se yleensä käy, kuin varkaat, suuret vaikeudet hiipivät hukka-paran elämään. Hukkia kuolee ja sairastuu, ja osa hukista menettää puolisoitaan, pentujaan ja pesäkolojaan. Tavalla tai toisella kaikki joutuvat lopulta sudensuuhun.

Ihmeissään ja peloissaan yksinäinen susi menetti uskonsa muihin susiin, laumaansa ja elämään yleensäkin. Hukka pohti maailman epäoikeudenmukaisuutta ja metsästäjien julmia aikeita. Kaikki halusivat toisilleen pahaa ja tuskaa, itselleen omaisuutta ja yltäkylläisyyttä. Yksinäinen susi pohti ajatuksissaan: missä on oikeus?

Oudoksi hukka tuomittiin muitten susien keskuudessa, sillä hän teki maailmaajärisyttävän päätöksen. Enää ei hukka kulkenut muiden mukana reviiriänsä tarkistellen ja tarpeitaan tehden. Hukka ryhtyi yksinäisyydessään ulvomaan taivaalle, sillä nyt susi halusi tietää, mistä tässä kaikessa on oikeasti kyse.

Unettomia öitä, pahimpia pelkoja, yksinäisyyttä yksinäisyyden päälle – sitä on yksinäisen suden arki. Oi, miksi susien luoja on asettanut yksinäisyyden laumaeläimille niin suureksi tuskaksi? Oi, miksi kukaan ei auta itkevää sutta. Tämä hukka ei enää kaipaa saalistusta tai kilpailua – milloin minä pääsen tästä tuskasta ylitse, enkö koskaan, en enää jaksa. Teen mitä tahansa, syön vaikka jänistenruokaa tai karhunmarjoja. En ole enää nälkäinen kuin susi.

Yksikään yksinäinen susi ei selviä läpi harmaan kiven ilman syvää masennusta. On vain syvä hiljaisuus. Missään ei ole enää mitään mieltä – ei edes mielessä. Tummat syvyydet nielevät yksinäisen hukan. Pelonsekaista masennusta ja oman kohtalon itkemistä kestää liian kauan, niin kauan, ettei aikaa enää ole olemassakaan. Kun aika ja omat odotukset katoavat, hukasta tulee lopulta yhtä hukan kanssa. Yksinäisyydestä voikin löytää kaikkein suurimman salaisuuden – itsensä.

Älysipä tämäkin susi-hukka sen viimein. Vain yksinäisyyden kautta hän puhdistui sosiaalisesta vankilastaan ja tarpeestaan kuulua laumaan. Yksinäinen susi ei ollut enää yksinäinen susi, vaan hänestä tuli lauhkea susi lampaitten keskelle. Metsä tarvitsee susia ja lampaita, ja aina välillä, niin kerrotaan, joku susi eksyy lampaitten joukkoon, ja joku lammas susien keskelle.

Öisin susi vieläkin itkee taivaalle – mutta enää hän ei itke itsensä tähden, vaan tämän maailman tähden. Voi, kuinka tämä maailma voisi ripustaa arkihuolensa naulaan, aivan kuten minä. Voi, kunpa tämä koko maailma ei joutuisi hukkaan. Tai hetkinen – tulisiko tuolloin yksinäisestä susi-hukasta koko maailma? Voiko yksinäinen susi pelastaa koko laumansa?

Älysipä tämäkin susi-hukka sen viimein. Vain yksinäisyyden kautta hän puhdistui sosiaalisesta vankilastaan ja tarpeestaan kuulua laumaan. Yksinäinen susi ei ollut enää yksinäinen susi, vaan hänestä tuli lauhkea susi lampaitten keskelle. Metsä tarvitsee susia ja lampaita, ja aina välillä, niin kerrotaan, joku susi eksyy lampaitten joukkoon, ja joku lammas susien keskelle.

Yksikään yksinäinen susi ei selviä läpi harmaan kiven ilman syvää masennusta. On vain syvä hiljaisuus. Missään ei ole enää mitään mieltä – ei edes mielessä. Tummat syvyydet nielevät yksinäisen hukan. Pelonsekaista masennusta ja oman kohtalon itkemistä kestää liian kauan, niin kauan, ettei aikaa enää ole olemassakaan. Kun aika ja omat odotukset katoavat, hukasta tulee lopulta yhtä hukan kanssa. Yksinäisyydestä voikin löytää kaikkein suurimman salaisuuden – itsensä.

Unettomia öitä, pahimpia pelkoja, yksinäisyyttä yksinäisyyden päälle – sitä on yksinäisen suden arki. Oi, miksi susien luoja on asettanut yksinäisyyden laumaeläimille niin suureksi tuskaksi? Oi, miksi kukaan ei auta itkevää sutta. Tämä hukka ei enää kaipaa saalistusta tai kilpailua – milloin minä pääsen tästä tuskasta ylitse, enkö koskaan, en enää jaksa. Teen mitä tahansa, syön vaikka jänistenruokaa tai karhunmarjoja. En ole enää nälkäinen kuin susi.

Oudoksi hukka tuomittiin muitten susien keskuudessa, sillä hän teki maailmaajärisyttävän päätöksen. Enää ei hukka kulkenut muiden mukana reviiriänsä tarkistellen ja tarpeitaan tehden. Hukka ryhtyi yksinäisyydessään ulvomaan taivaalle, sillä nyt susi halusi tietää, mistä tässä kaikessa on oikeasti kyse.

Ihmeissään ja peloissaan yksinäinen susi menetti uskonsa muihin susiin, laumaansa ja elämään yleensäkin. Hukka pohti maailman epäoikeudenmukaisuutta ja metsästäjien julmia aikeita. Kaikki halusivat toisilleen pahaa ja tuskaa, itselleen omaisuutta ja yltäkylläisyyttä. Yksinäinen susi pohti ajatuksissaan: missä on oikeus?

Eräänä päivänä hukka kuitenkin heräsi. Hän oli kohdannut arvaamattomia vaikeuksia, jotka tulivat kuin salama kirkkaalta taivaalta – näin se yleensä käy, kuin varkaat, suuret vaikeudet hiipivät hukka-paran elämään. Hukkia kuolee ja sairastuu, ja osa hukista menettää puolisoitaan, pentujaan ja pesäkolojaan. Tavalla tai toisella kaikki joutuvat lopulta sudensuuhun.

Arkihuolensa naulaan ripustanut yksinäinen susi pelkäsi joutuvansa hukkaan. Hän siis pelkäsi joutuvansa elämään koko elämänsä omana itsenään. Yksinäinen susi ymmärsi olevansa yksinäinen juuri siksi, että hän ymmärsi olevaisuutensa, katoavaisuutensa ja oman eroavaisuutensa hänestä, jonka nimeä ei kukaan susi-hukka osannut ulvoa.

- yksinäisyytensä keskellä susi-hukka ymmärsi, että hän joko herää vielä seuraavanakin päivänä kohdaten arvaamattomia vaikeuksia, jotka tulevat kuin salamat kirkkaalta taivaalta, tai hän nyt astuu kokonaan ulos elämän virittämistä sudenkuopista. Susi ulvoi viimeisen henkäyksen taivaalle: se on täytetty.

FacebookTwitterGoogle BookmarksLinkedinPinterest

Sivustolla on käytössä muutama eväste (vain kävijämäärien analysointiin ja käyttökokemuksen parantamiseen, ei myyntiin tai markkinointiin liittyen).