Jungin ja analyyttisen psykologian konteksti

Oppitunnin aiheena on Kaiken ja Ei-minkään Teoria Jungin ja analyyttisen psykologian kontekstissa.

Kaiken ja Ei-minkään Teoria selittää Carl Gustav Jungin luomia jungilaisen psykologian (analyyttisen psykologian) keskeisiä käsitteitä sekä ennustaa jungilaisuuden tulevaisuuden. Kuten millä tahansa Kaiken ja Ei-minkään Teorian konseptilla, myös jungilaisuudella on potentiaali kuvata perimmäistä totuutta, eli Kaiken ja Ei-minkään Teoriaa itseänsä. Näin ollen jungilaisuudesta voi tulla valaistumista kuvaava psykologian oppi.

 

Ihminen ei näe kaikessa rationaalisuudessaan ja tehokkuudessaan tosiasiaa, että häntä määräävät ’voimat’, jotka eivät ole hänen hallinnassaan. Hänen jumalansa ja demoninsa eivät ole kadonneet mihinkään, ne ovat vain saaneet uudet nimet. Ne saattavat hänet levottomuuden, epämääräisten pelkojen valtaan, psyykkisiin vaikeuksiin, lääkkeiden, alkoholin, tupakan ja ruoan himoon – ja mitä erilaisimpiin neurooseihin.Carl Gustav Jung

 

Jung on onnistunut tiivistämään sen pääsanoman yhteen kappaleeseen, jota yritän avata ja selittää Kaiken ja Ei-minkään Teorian esipuheessa. Kuten minä, ei hänkään väitä keksineensä mitään uutta, vaan yksinkertaisesti hän vain yrittää selittää aina olleita asioita ja nimetä niitä paremmin vastaamaan perimmäistä totuutta, eli olevaista ja ei-olevaista todellisuutta. Näin nykyajan ihminen saisi helpompaa tarttumapintaa ikuisiin asioihin. On helpompi ymmärtää, että puhutaan ihmisen sisäisistä asioista, kun käytetään termejä ”tietoisuus” ja ”alitajunta”, kuin että käytettäisiin 2000 vuotta vanhoja termejä ”taivas” ja ”maa”. Molemmat sanaparit tarkoittavat täsmälleen samaa asiaa henkisen kasvun kontekstissa.

Kaiken ja Ei-minkään Teoria, eli makrokosmos (= Jumala/Pyhä Henki)

Jungilaisuuden ”Suuri Mies”, eli mikrokosmos (Kaiken ja Ei-minkään Teorian Kuva; Jumalan Kuva)

Ei-olevaiset (”kollektiivinen alitajunta, eli yliyksilöllinen tiedostumaton”)

 

Olevaiset (”jumaluuden taso”, ”Äiti-luonto”, ”Elämä”)

Syvyys

=

Yksilö, ”Minä”

 

Ryhmä

=

Maailmankaikkeus

Ääretön, Ikuinen

=

”Piilotajunta ja Itse”

 

Tietoisuus, ”Ego”

=

Mitattava (Alku ja Loppu)

Pimeys, Liikkumaton

=

Hyväksyi Freudin ”Idin”

 

Muisti

=

Valo, Liike (Valonnopeus)

Ei kuvattava, Ei aistittava, Ei muotoa

=

Hyväksyi Freudin ”Yliminän”

 

Luovuus

=

Kuvattava, Aistittava, Omaa muodon

”Persoona ja Varjo”, myös ”Anima ja Animus”

Taulukko. Kaiken ja Ei-minkään Teoria jungilaisesta näkökulmasta

Kuten taulukosta näkee, Jung pääsi hyvin pitkälle Kaiken ja Ei-minkään mallintamisessaan. Oikeastaan häneltä jäivät puuttumaan vain muistin ja luovuuden lokerointi omiksi sielun osiksi, sekä olemattomuuden syvempi ymmärrys. Olemattomuuden syvin ymmärrys tulee ihmisen sieluun puhtaasta armosta, vesikasteen kokemuksessa, jossa perimmäinen totuus kohdataan ensimmäisen kerran silmästä silmään. Oletettavasti Jungilta jäi tämä kokemus puuttumaan, sillä hän ei kirjoita siitä, eikä hänen muuten hyvin kattava oppinsa anna tiedolle ja totuudelle sille kuuluvaa arvoa ja statusta. Lähin vastine Kaiken ja Ei-minkään Teorian "tiedon"-lokerolle on Jungin käyttämä termi ”kollektiivinen alitajunta, eli yliyksilöllinen tiedostumaton”. Kaiken ja Ei-minkään Teoriassa tämä ominaisuus kuitenkin liitetään Teorian oikeaan laitaan, eli elämän sarakkeeseen. Kollektiivinen alitajunta on ”ihmiskunnan alitajunta”, joka aukeaa siinä vaiheessa kun yksilö-sielu yhtyy maailman-sieluun, eli elämään itseensä. Tämä ei kuitenkaan ole tiedon ja totuuden puoli, vaan nimenomaan elämän puoli.

 

Individuaatioprosessi on Totuuden tien alku

 

Jung pääsi Freudia pidemmälle Totuuden tiellä, sillä Jung uskoi ja ymmärsi universaalien tarustojen sisältävän ajatonta kollektiivista viisautta. Freud puolestaan tyytyi ajattelemaan, että ihminen on nyt parhaimmillaan, mikä johtui hänen ymmärtämättömyydestään ja tietämättömyydestään Kaiken ja Ei-minkään Teorian vasempaan puoleen liittyen. Kun Freud vähät välitti menneiden aikojen kirjoituksista, Jung mallinsi muinaisia kasteriittejä sekä antoi niille nimen individuaatioprosessi. Tämä käsite vastaa täsmällisesti Totuuden tietä, tai ainakin sen alkua.

Jungin esittämä individuaatioprosessi on mielenkiintoinen ja hyvin antoisa, mutta se sortuu samaan virheeseen kuin uskonnot. Tämä virhe on nimeltään uskoontulemisenkokemus. Uskonnoissa usein tämä kokemus viittaa siihen, että ihminen kohtaa itsensä ulkopuolisen pelastajan ja vapahtajan, sekä ryhtyy tämän esimerkin vuoksi muuttamaan itseään paremmaksi - Jung puhuu ”suuresta miehestä”, joita esimerkiksi Kristus, Buddha ja Krishna olivat. Jung jää kiinni samaan teemaan, mutta hänen individuaatioprosessi päättyy ihmisen sisäiseen uskoontuloon, eli siihen kun ihminen kohtaa oman sisäisen pelastajan ja vapahtajan. Myös tällöin ihminen ryhtyy tämän sisäisen ideaalinsa esimerkin vuoksi muuttamaan itseään paremmaksi. Tällaisessa tilanteessa ihminen puhuu Kristuksen tai Buddhan (”Suuren miehen”) olevan hänen sydämessään läsnä. Vaikka tämäkin on hieno kokemus, sekään ei ole Totuuden tien vesikaste, vaan vasta sisäisen uskon armolahja. Sisäinen usko (= luottamus) on kyllä paljon suurempi kuin ulkoinen usko (= pelkkä usko), mutta tietämätön mieli jää siihen todella helposti kiinni ja luulee jo valaistuneensa kokonaan.

Jungin totuuden etsintä aiheutti todella paljon mielenkiintoisia ja käyttökelpoisia huomioita. Jung päätyi pohtimaan psyykeen syvintä olemusta (kuten tässä vaiheessa Totuuden tietä on tapana). Selvästi Jungin saama hengellinen johdatuskin oli läsnä, sillä hän sai kiinni symbolien kielestä ja ”loi” saamansa ymmärryksen pohjalta kollektiivisen alitajunnan mallin. Tähän malliin kuuluivat esimerkiksi erilaiset symboliset arkkityypit, joista tarustot ja pyhät kirjat kertovat.

 

Varsinainen individuaatioprosessi – tietoinen sopusointuun pääseminen oman sisäisen keskuksen (psyykkisen ytimen) eli itsen kanssa – alkaa tavallisesti persoonallisuuden haavoittumisella ja sitä seuraavalla kärsimyksellä. Tämä alkujärkytys on oikeastaan jonkinlainen ”kutsu”, vaikka sitä ei usein sellaiseksi tunnisteta. Päinvastoin minä tuntee, että sen tahto tai halu on estetty, ja projisoi tämän esteen tavallisesti johonkin ulkopuoliseen. Toisin sanoen minä syyttää Jumalaa tai taloudellista tilannetta tai esimiestä tai aviopuolisoa tiellään olevista esteistä.

 

Yllä oleva ote Jungin kirjasta Symbolit – Piilotajunnan kieli kuvaa varsin osuvasti sisäisen uskoontulokokemuksen (myös ns. itseoivallus) jälkeistä sekasortoa. Kutsun tunnistaminen ja siitä kiinnipitäminen on jotain mitä ”minä” ei ole koskaan tehnyt, ja siksi vain ”itse” pystyy siihen. Ja jotta ”itse” voi lähteä seuraamaan kutsuansa, tulee sen saada riittävästi aikaa ja huomiota. Tämä vaihe on hiuksenhieno ja siihen liittyvät sekä ihmisen suurin sisäinen potentiaali että kavalin sisäinen ansa. Jos ihminen ryhtyy luulemaan itseänsä jumalalliseksi olennoksi sekä kiinnittyy rahaan ja omissa nimissään kunnian haalimiseen, tyrehtyy hänen eteneminen Totuuden tiellä tähän vaiheeseen. Vastaavasti jos sekä ”minä” että ”itse” alistuvat subjektiivista kokemusta suurempaa käyttötarkoitusta varten, on niillä yhdessä mahdollista symbolisen kuolemansa kautta saavuttaa Totuuden tien ensimmäinen valaistumiskokemus, eli vesikaste. Vesikasteeseen vaaditaan koko persoonan mentaalinen kuolema, ei vain minän tai itsen.

Seuraavaksi esitellään jungilainen terminologia ennen ja jälkeen Totuuden tien ensimmäisen vaiheen, eli vesikasteen.

 

Aika uskoontulon ja vesikasteen välissä:

  • Suuri Mies = tavoittamaton, ja ihmisen ulkopuolinen täydellinen esikuva. Huom. ateistilla ei ole tätä esikuvaa ja siksi hän voi parhaimmillaankin yltää vain Itseen. Toisaalta mitä lähemmäksi vesikastetta kuljetaan, sen pienemmäksi käy tämän rooli ja Itsen rooli kasvaa. Lopussa kumpaakaan ei enää ole, ja siksi uusi, oikea järjestys voi tulla.
  • Itse = Tiedostumattomassa mielessä oleva oma tahto, kokonainen harmoniassa oleva persoona
  • Minä = Tietoinen mieli, jonka yliminä on vanhempien ja muiden kasvattajien iskostama
  • Piilotajunta = suuri tuntematon maailma, jota ei voi hallita tai käsittää
  • Elämä = jumalatar, koetaan koko maailmankaikkeuden ”Jumalana”

 

Ristiriita = ”Itse” ei ole toinen Aatami eli Kristus (eli "Suuri Mies"), vaan itse on vain potentiaalinen Suuri Mies. Ihmisen oma tahto on aina vain potentiaali, ja vasta ensimmäisen ykseyskokemuksen jälkeen, vesikasteessa, se voi ryhtyä oikeasti puhdistumaan Suureksi Mieheksi. Kaikki puhdistuminen, hyväntekeväisyys, tuomitseminen ja arvostelu ennen tätä kokemusta on turhaa jo johtaa väärään suuntaan, sillä ennen vesikasteessa saatavaa hengen tason yhteyttä ihmisen oma tahto tulee aina johtamaan häntä harhaan.

 

Vesikasteen jälkeen järjestys muuttuu:

  • Suuri Mies = Taivaallinen minä
  • Itse + Minä = Maallinen minä
  • Piilotajunta = Manala, eli Helvetti, eli uusi koti
  • Elämä = ”ilkeä äitipuoli”, joka pitää persoonaa ikiunessa. Suuren Miehen tavoite on voittaa ja kesyttää elämä.

 

Jungin mandala ja muut symbolit

Vesikasteen jälkeen Totuuden tie johdattaa ihmistä etsimään ”Jumalan Kasvoja”. Kaiken ja Ei-minkään Teoriassa osoitetaan, että aivan kuten ihminen on Jumalan Kuva, myös ihmisen kasvot ovat heijastus Jumalan Kasvoista. Ja koska ihmisen kasvoista näkyvät tahdon ympärille kietoutuneet neljä sielun osaa – muisti, luovuus, järki ja tunne – ovat nämä sielun osat Jumalan Kasvot.

Jung käytti sanaa mandala (maaginen ympyrä) kuvaamaan hänelle mysteeriksi jäänyttä nelijakoista rakennetta, joka on symbolinen esitys ihmisen psyykeen ydinatomista. Jungin mukaan tämän nelitahoisen symbolin merkitystä ei kukaan tunne. (Jung et al, 1991, 213) Koska Totuuden tiellä sielua puhutellaan ”Jumalan” toimesta juuri symbolien kielellä, voidaan Jungin mandalan todeta olevan juuri sama asia kuin Jumalan Kasvot. Näin Kaiken ja Ei-minkään Teoria antaa yksiselitteisen vastauksen tälle Jungin avoimeksi jääneelle kysymykselle.

Jungilaista symboliikan tuntemusta voisi myös sen verran korjata, että Totuuden tien symboliikassa pätevät seuraavat huomiot:

Kivi: ikuisuuden symboli, sekä symbolinen ensimmäinen kivi, joka nousee luomistyössä alkuvedestä. Kivi on siis ensimmäinen ihminen, Suuri Mies.

Eläin: egyptiläiset eivät antaneet jumalille eläinten muotoja, vaan scribet kirjoittivat ilmestysten mukaiset tarinat ylös. Nämä ilmoitukset tulivat näkyjen, kanavointien, ja tiedon kautta, eivät mielivaltaisesti. Eläimet eivät siis viittaa fyysisiin eläimiin, vaan ihmisten tiettyä eläintä jäljitteleviin henkisiin piirteisiin ja ominaisuuksiin. Lähes poikkeuksetta muinaisten tarujen eläinsymbolit ovat tarkkaan harkittuja tai jo valmiiksi täydellisen tiedon tuotosta.

Ympyrä: jungilaisen ajatustavan vastaisesti ympyrä ei ole Itsen symboli, vaan oikeasti se on Taivaallisesta minästä jalostuneen Suuren Miehen symboli. Ympyrä kuvaa neliön ja ellipsin, eli tiedon ja elämän liittoa, joka on Suuri Mies, elävä Jumalan Kuva.

Symboleihin liittyen Jung kuitenkin osui varsin napakasti oikeaan – ne ovat piilotajunnan kieli. Kaiken ja Ei-minkään Teoriassa symboleiden kieli sijoittuu aivan ylimmälle riville, eli Teorian itsensä riville. Vasta kun kaikki muut osat ihmisen mielessä ja sielussa ovat puhdistuneet ja alistuneet Jumalan tahtoon, eli Teorian mukaiseen tahtoon, ihmisen ”itse ja minä” kokevat symbolisen kuoleman ja uudelleensyntymisen. Tällöin ihmisen mieli ja keho, eli koko sielu herää ja saa aktiivisen yhteyden hengen tasolle. Vasta tässä vaiheessa ihmisen sielu on valmis muuttamaan sisäistä symbolien kielistä, metaforista järjestelmäänsä. Toisin sanoen myös ihmisen oman tahdon on ensin väistyttävä ja alistuttava, jotta symbolien kieli tulee läpi ihmisen tietoisuuteen asti. Tästä eteenpäin symbolit elävät ja niiden tarkoitukset muuttuvat niin kauan, että ne lopulta ryhmittyvät jumalalliseen järjestykseen, joka on Kaiken ja Ei-minkään Teoria.

 

Unista, niiden näkemisestä ja tulkinnasta

Tutustuttuani jungilaiseen ajattelutapaan, unien näkemiseen ja tulkintaan liittyen, huomasin Jungin näkemyksen vastaavan lähes täydellisesti Kaiken ja Ei-minkään Teoriassa olevaa kuvausta. Ihmisten näkemät unet voidaan siis jakaa kolmeen kategoriaan. Nämä kategoriat ovat:

  1. Unet, jotka eivät tarkoita mitään, eikä niitä ole mielekästä tulkita lainkaan.
  2. Unet, jotka ovat lähtöisin ihmisen yksilö-sielusta, eli tietoisuudesta, muistista, luovuudesta, tahdosta, järjestä, tunteesta tai tiedostumattomasta mielestä. Tällaisia unia voi tulkita vain subjektiivisesti.
  3. Unet, jotka ovat lähtöisin maailman-sielusta, eli hengen tasolta. Tällaiset unet käyttävät universaalia symboliikkaa, eli juuri Jungin kuvailemia arkkityyppejä, anima & animus vastakkainasettelua jne.

Jungilainen ajattelutapa on myös siinä totuuden äärellä, että se varoittaa unien liian tarkasta yleispätevästä tulkinnasta. Tämän vuoksi unikirjojen symboleihin uskominen ei ole suotavaa, mutta oman sielun puhdistumisen kautta hengen symbolien kieleen kiinni pääseminen sen puolestaan on. Lopulta juuri hengenyhteys antaa ihmiselle myös uniin liittyvän tulkintakyvyn. Ihmisestä tulee Totuuden tien lopussa kuin Vanhan testamentin Joosef, joka oppii selittämään faraon (eli ”itsen”, "persoonan") näkemiä unia. Tämä tapahtuu vasta sen jälkeen, kun faraon hoviherran ja henkivartijain päämiehen petollinen vaimo (eli ”ego”, "varjo" ja ”negatiivinen anima”) on syösty vallasta. Joosef ennustaa faraolle seitsemää hyvää ja hedelmällistä sekä seitsemää pahaa ja sadotonta vuotta. Näillä viitataan Totuuden tien vedellä ja tulella kastamiseen, joissa ihminen kohtaa sisäisen taivaansa ja helvettinsä. Kyse on siis sielun seitsemän osan kokonaisvaltaisesta puhdistumisesta.

 

Anima ja Animus – sukupuolineutraali ihminen

Jung tunnisti ihmisen tiedostumattomasta mielestä polariteettiominaisuuden. Hän oivalsi, että jokaisessa fyysisessä miehessä on myös hänen sisäinen naiseutensa, eli anima, sekä vastaavasti että jokaisessa fyysisessä naisessa on hänen sisäinen miehuutensa, eli animus. Tämän ymmärryksen turvin Jung sai purettua auki monia osia tarustoista. Vaikka tämäkin huomio on erittäin tärkeä ja psykologisesti merkittävä, ei se vielä vastaa totuutta. Ihminen ei nimittäin ilmennä polariteettia vain fyysisen ja henkisen olemuksensa kesken, vaan ihmisen henkinen olemus on sukupuolineutraali. Tämä tarkoittaa sitä, että ihmisen sielu on ”mies-nainen”. Vaikka keho olisi fyysisesti mies tai nainen, niin ihmisen mieli on silti sekä mies että nainen. Ihmisellä on siis aina sekä anima että animus, ja tätä tietoa tarvitaan erityisesti siihen, että voidaan lukea ja ymmärtää pyhiä kirjoituksia. Tämä nimittäin antaa mahdollisuuden lukea tarustoja näkökulmasta ”minä olen” kaikki henkilöhahmot, joita tarustoissa on.

 

Jungin määrittelemät anima-tasot ovat:

Eeva: Raamatun luomiskertomuksesta tuttu, Aatamin puoliso, edustaa tässä jaottelussa miehen intohimon kohdetta.

Helena: Troijan Helenana tunnettu hahmo edustaa naisen kykyä menestyä sekä olla itsenäinen, älykäs ja tarkkanäköinen. Tässä tasossa naiseus keskittyy ulkoisiin ominaisuuksiin, kuten bisnekseen ja sovinnaisuuteen, ei sisäisiin voimavaroihin, kuten uskoon, mielikuvitukseen tai hyveisiin.

Maria: Jeesus Kristuksen äitinä tunnettu neitseellinen hahmo nostaa anima-tason sisäisen itsekkäästä kohti ulkoisen hyveellistä ajattelutapaa. Voidaan puhua jopa esoteerisuudesta ja dogmaattisuudesta.

Sofia: Viimeinen anima-taso on Sofia, ja se on nimetty kreikkalaisen viisautta tarkoittavan sanan ja jumalattaren mukaan. Ihmisen sisäinen yhdentyminen naiseuden kanssa tulee valmiiksi ja tästä eteenpäin hän kykenee näkemään naisissa sekä hyviä että huonoja ominaisuuksia. Sofiaan ja viisauteen liittyvä tärkein huomio on se, että tällä tasolla mieli ei enää kykene antamaan animalleen vain yhden objektin, kuten tietyn naisen muotoa, vaan naiseus koskettaa nyt kokonaisuutta.

 

Jungin määrittelemät animus-tasot ovat:

Fyysinen voima: Ensimmäinen animus-taso viestittää pelkästään fyysistä voimaa (ja intohimoista vetovoimaa), kuten lihaksikkaat miehet tai viidakossa asuva Tarzan.

Toiminta ja romantiikka: Toisella animus-tasolla huomio keskittyy aloitekyvylliseen ja toimintaansa suunnittelevaan romantikkoon, ja/tai toiminnalliseen sotasankari ja metsästäjä tyyppiseen miehuuteen. Tyyppiesimerkkinä toimii Robin Hood.

Professori ja pappismies: Kolmas animus-taso tekee miehuudesta ”sanansaattajan”. Animus voi olla auktoriteettinen poliitikko, professori, kaunopuheinen pappismies jne.

Mies tukena itseymmärryksessä: Viimeisen animus-tason miehuus tuo esiin naisen sisäisen todellisen tarkoituksen, jopa hengellisen ulottuvuuden. Jung itse käytti tästä esimerkkiä Hermes, eli jumalten sanansaattaja, ja unten ohjaaja. Viimeinen animus-taso on yhdistävä linkki tietoisen mielen ja tiedostumattoman mielen välillä.

 

Kaiken ja Ei-minkään Teorian sekä Totuuden tien näkökulmasta ihmisen sielun tulee kulkea sisäisesti kaikki anima ja animus vaiheet lävitse, ja vasta tämän jälkeen se on valmis valaistumaan ja kirkastumaan. Myös Jung huomasi kuinka valitettavan harvinaista ihmisillä on liikkua anima- ja animus-tasoilla eteenpäin, ja usein juuri näiden tasojen kautta on todella helppoa selittää ihmisten keskinäisiä ongelmia. Esimerkkitilanne voisi olla sellainen, jossa parisuhteessa miehen anima nousee seuraavalle tasolle. Jos mies on kiinnittänyt animansa fyysiseen vaimoonsa, huomaa hän pian, ettei enää näe vaimoaan samanlaisena kuin ennen, ja pahimmillaan tämä johtaa ”uuden animan” etsimiseen. Toinen esimerkki on tilanne, jossa nainen saa lapset kasvatettua ja ryhtyy etenemään työurallaan. Tällöin myös usein naisen animus-taso alkaa nousta ja eteen voi tulla tilanne, jossa kotona asuva Tarzan ei enää miellytä niin paljon kuin alan asiantuntija-professorit.

Anima ja animus voivat onneksi palvella myös hyvää tarkoitusta. Ne voivat auttaa juuri sopivan puolison löytymisessä tai ne voivat tarjota loistavaa tukea henkilökohtaisessa, henkisessä kasvussa. Ongelmia yleensä syntyy vain jos ihminen tietämättään kiinnittyy jollekin tasolle, tai vastaavasti jos hän kasvaa henkisesti ja etenee tasoilla nopeammin kuin puolisonsa ja/tai ystävänsä. Mitä useampi anima- tai animus-taso on kahden eri ihmisen mielten välissä, sen epätodennäköisemmin nämä ihmiset tulevat viettämään aikaa keskenään tai ainakaan viihtymään toistensa seurassa.

Eräs oiva esimerkki pyhien kirjojen viisaudesta animoihin liittyen on Raamatun tarina kolmesta Mariasta. Ensin on Martta ja Maria, jossa Maria hylkää maallisen, kodinhengetär-elämänsä ja keskittyy opiskelemaan totuutta. Sitten tulee Magdalan Maria, josta Jeesus parantaa seitsemän pahaa henkeä (seitsemän sielun osaa), ja lopulta tulee henkisesti puhdas Neitsyt Maria, joka on valmis ottamaan Kristuksen vastaan itseensä ja tuomaan hänet tähän maailmaan. Maria-nimi juontaa juurensa Egyptin hieroglyfeistä MR, jotka tarkoittavat ”rakasta”. Hepreaksi sama sana on DwD (= nimi Daavid). Näin ollen symbolien kielessä ei ole merkitystä puhutaanko Marian vai Daavidin pojasta – ne tarkoittavat samaa asiaa. Kolmen Marian poika, Kristus, on kolmesti rakas, jolla viitataan kolmeen Totuuden tien vaiheeseen. Neljänteen anima-vaiheeseen annetaan viitteet esimerkiksi gnostilaisessa Maria Magdalenan evankeliumissa sekä Nag Hammadin kirjaston Tuomaan evankeliumin viimeisessä jakeessa. Raamatun tarinassa Kristuksen kuoleman jälkeen lopullinen Maria siis kasvaa hyvin lähelle sellaista roolia/asemaa kuin Jung on määritellyt yllä Sofiaksi. Mariasta tulee sukupuolineurtaali, eli hän mukautuu ja sulautuu vain yhdeksi Jeesuksen opetuslapseksi, ei enää naiseksi. Huomaatko miten tämä symbolinen tarina liittyy animan kehittymiseen? Huomaatko millaisia psykologisia mestariteoksia pyhät kirjat ovat?

Kaiken ja Ei-minkään Teoriassa anima ja animus teema käydään läpi mentaalisen sukupuolen yhteydessä hyvin lyhyesti, kuin ohimennen. Todennäköisesti kirjan kolmanteen painokseen tulee aiheesta lisää tekstiä – aihe on niin tärkeä. Tämän aiheen oikein ymmärtäminen antaa jokaiselle miehelle ja naiselle täydellisen tasa-arvon. Fyysisellä sukupuolella ei nimittäin ole mitään merkitystä, ja koska henkinen sukupuoli on valaistuneella ja kirkastuneella ihmisellä neutraali – ei kukaan voi vedota tai pitää tekosyynä omaa tai toisten sukupuolta omaan Totuuden tien kulkemiseen tai kulkematta jättämiseen. Henkisen tien kehityksen kautta kukaan mies ei voi pitää ketään naista vain kotiäitinä tai kukaan nainen ei voi pitää ketään miestä tulojenhankkijana ja elättäjänä. Sekä miehet että naiset ovat ihmisiä ja sen vuoksi tasa-arvoisia. Totuuden tie on heille molemmille täsmälleen sama.

 

Jungilaisuuden tulevaisuus

 

Kuten tästä katsauksesta nähdään, Jung pääsi määritelmiensä kanssa Totuuden tiellä hyvään alkuun. Hän ei kuitenkaan onnistunut kuvaamaan Jumalan kokonaisvaltaista olemusta kaiken ja ei-minkään taustalla, mikä viittaisi hänen ymmärtämättömyyteensä maailmankaikkeuden hengellisen rakenteen tuntemisen suhteen. En tunne Jungin henkilökohtaista historiaa niin hyvin, että voisin olla varma, mutta epäilen suuresti tämän johtuvan hänen "omasta tahdostaan". Hänen omalla tahdollaan tarkoitan sitä sielun osasta, joka toimii esirippuna sielun ja hengen välissä. Totisesti tiedepiireissä ja uskonnollisissa yhteisössä tämän esiripun repiminen on vaikeaa. Koska Jung julkaisi ja esitteli elämäntyötään hänen omissa nimissään, on se selvä viite siihen, ettei hän kokenut todellista uudelleensyntymää (vesikastetta). Jos ihminen syntyy uudesti perimmäisestä totuudesta, hän ei enää tavoittele työstään kunniaa tai rahallista korvausta itselleen ja omalle nimelleen.

Jungilaisen psykologian tulevaisuuden suurin uhka ja mahdollisuus piilevät samassa käännekohdassa, hengen tasossa. Jos jungilaista psykologiaa ei kehitetä kohti kollektiivisen alitajunnan ja symbolien kielen syvällisempää ymmärtämistä, tulee jungilainen suuntaus kuihtumaan pois, ja lopulta taantumaan kohti freudilaisia näkökulmia. Toisaalta jos jungilaiset tutkijat ja psykologit alkavat itse edetä Totuuden tiellä, ei vain tutkimuksissaan vaan myös henkilökohtaisesti, tulevat he tulevaisuudessa mallintamaan jungilaisuudesta samannäköisen taulukon kuin Kaiken ja Ei-minkään Teorian taulukko 1, eli Teoria itse. Täten myös jungilaisuudella on täydellinen potentiaali toimia valaistumisen ja kirkastumisen psykologiana, eli ihmiskunnan suurena oppina, joita myös pyhät kirjat sekä monet tarustot ovat.

 

Uusien tietojen nojalla tehty lisäys tutkimukseen (16.2.2017)

Kaiken tämän jälkeen minut johdatettiin paikalliselta kirpputorilla löytämään Jungin kirja Unia, ajatuksia, muistikuvia. Tämä kirja sisältää Jungin henkilöhistorian, sekä paljon hänen epävirallisia ajatuksia ja muun muassa unien ja näkyjen kuvauksia. Kirja siis antoi paljon vastauksia Jungiin liittyen. Ennen varsinaista intohimoisen tutkimisen aikakautta Jungilla oli unia vedestä ja jopa vedenpaisumuksesta. Tämä on melko selvä symbolinen viite Totuuden tien ensimmäisen vaiheen täyttymisestä. Tämän ajan jälkeen Jung alkoi tutkia asioita aivan uudella tavalla. Hän alkoi elää psykologiaa todeksi ja puhdistaa itseään, hän alkoi siis tehdä työtä itsensä kanssa ja havainnoimaan tuloksia, jotka hän sitten muokkasi tieteelliseen muotoon ja julkaisi. Tämän vaiheen tunnistan myös itse, ja juuri tässä vaiheessa, tulikasteessa, kohdallani syntyi Kaiken ja Ei-minkään Teoria. Jungin elämäntyö käsittelee periaatteessa juuri samaa asiaa, eli ihmisen henkistä evoluutiota ja valaistumista.

Aiemmin epäilin Jungin tietämystä maailmankaikkeuden hengellisestä rakenteesta, sillä hän ei ole antanut aiheesta mitään todistusta – näin siis luulin. Yllä oleva kirja muutti kuitenkin myös tämän uskomuksen. Kirjassa on nimittäin sellainen liite kuin Septem Sermones ad Mortuos (1916), eli suomeksi Seitsemän Saarnaa Kuolleille. Tätä tekstiä Jung ei koskaan julkaissut virallisesti, vaan hän teki siitä omakustanteen ja ilmeisesti säilytti sitä valtaosin vain omaksi ilokseen. Jungin kirjoitus on kiehtova ja mystillinen pätkä, jonka allekirjoittanut kelpuuttaa ns. pyhän kirjan asemaan. Se on tarkka kuvaus maailmankaikkeuden hengellisestä rakenteesta. Tässä kirjassa Jungin termit Kaiken ja Ei-minkään Teorian vastaaville termeille ovat:

Pleroma = Kaiken ja Ei-minkään Teoria

Olemattomuus = Olemattomuus/Syvyys

Täyteys = Olevaisuus/Maailmankaikkeus

 

Tätä olemattomuutta tai täyteyttä me nimitämme PLEROMAKSI. Siellä päättyy sekä ajatteleminen että oleminen, sillä ikuisella ja loputtomalla ei ole ominaisuuksia. Siinä ei ole mitään olentoa, sillä hän olisi erillään pleromasta ja hänellä olisi ominaisuuksia, jotka tekisivät hänet erilliseksi pleromasta.
Pleromassa ei ole mitään ja on kaikki: pleromaa ei kannata ajatella, sillä se merkitsisi itsensä hajottamista.
LUOTU ei ole pleromassa vaan itsessään. Pleroma on luotujen alku ja loppu. Se tunkeutuu niiden läpi ja täyttää ne niin kuin auringonvalo täyttää ilman kaikkialla. Vaikka pleroma tunkeutuu kaiken lväitse, ei luoduilla ole siinä osaa kuten täysin läpinäkyvä kappale ei tule sen enempää valoisaksi kuin pimeäksikään kun valo menee sen läpi.
Mutta me olemme itse pleroma, sillä me olemme osa ikuista ja loputonta. Meillä ei kuitenkaan ole osuutta siinä, vaan me olemme loputtoman etäällä pleromasta, emme tilassa tai ajassa, vaan olemuksessa, sillä me eroamme pleroman olemuksesta luotuina, jotka ovat rajoitettuja aikaan ja tilaan. jne. jne.

Ote Jungin kirjasta Seitsemän Saarnaa Kuolleille

 

Vaikuttaa siltä, että Jungin kirja Seitsemän Saarnaa Kuolleille on hänen todistuksensa Jumalasta. Jumalaa Jung nimittää pleromaksi (ja jota allekirjoittanut nimittää Kaiken ja Ei-minkään Teoriaksi). Jo tämän kirjan olemassaolo todistaa Jungin kulkeneen Totuuden tiellä läpi kahden ensimmäisen kasteen, eli vesikasteen ja tulikasteen. Selvästi hänelle on tullut ilmoitus ja ilmestys hengestä, ja tuon ilmoituksen hän on saattanut oheisen kirjan muotoon. Tulikasteen päättymisestä todistaa Jungin kohdalla myös sellainen fakta, että tässä samaisessa kirjassaan hän kertoo tuntevansa Jumalan salaisen nimen. Myös minulle annettiin tämä nimi tietoisuuteen vasta tulikasteen lopuksi. Tätä nimeä me varjelemme, onhan se nimi ja salainen.

Jungin antamassa todistuksessa pistää silmään vain yksi asia – hän oli tiedemies loppuun asti. Totuuden tien kolmanteen vaiheeseen kuuluu uhrilahja sekä niin sanotun lähetyskäskyn toimeenpano. Jos sielu ei kykene irtaantumaan omasta maallisesta roolistaan, sekä näin ollen siirry palvelemaan ihmiskuntaa kuin omaa perhettään, se ei voi koskaan saapua pysyvästi perille pleromaan, eli erottamattomaan ykseyteen, eli Kaiken ja Ei-minkään Teoriaan, eli perimmäiseen totuuteen. Jos Jung olisi kulkenut Totuuden tien loppuun asti, hän olisi painottanut tämän viimeisen kirjansa tärkeyttä ja roolia, ei vain tieteellisen työnsä.

FacebookTwitterGoogle BookmarksLinkedinPinterest

Sivustolla on käytössä muutama eväste (vain kävijämäärien analysointiin ja käyttökokemuksen parantamiseen, ei myyntiin tai markkinointiin liittyen).