Paikkajärjestelmä - muistiavainten luominen

 

 

Tämän oppitunnin aiheena on muistitekniikka nimeltä paikkajärjestelmä (myös asemajärjestelmä, paikkatekniikka jne.). Paikkajärjestelmä toimii hyvin yksinkertaisesti, siinä linkitetään jokin uusi muistettava asia johonkin jo tuttuun, valmiiksi muistettuun asiaan. Tämä on hieman sama asia kuin tietokoneissa käytetään muistiavaimia, joiden avulla voidaan ottaa esille jokin avainta vastaava arvo. Jokainen ihminen muistaa esimerkiksi oman kodin pohjapiirustuksen ulkoa, ja siksi hän voi halutessaan käyttää ainakin sitä omassa paikkajärjestelmässään. Jos ihminen opettelisi vaikka sotahistoriaa, hän voisi sijoittaa jokaiseen asuntonsa huoneeseen yhden sodan ja tuohon sotaan liittyviä asioita.

Paikkajärjestelmä soveltuu esimerkiksi uusien aakkosten ja kielten opiskeluun, alkuainetaulukon opiskeluun, Raamatun tai muiden kirjojen sisällysluetteloiden ja lukujen muistamiseen, sekä kaikkien muiden isojen asiakokonaisuuksien opetteluun ja muistamiseen.

Yllä olevalla videolla käydään läpi kurssin opettajan paikkajärjestelmä aurinkokuntamme planeettojen muistamiseksi. Paikkajärjestelmä on valittu päivittäisen kävelyreitin varrelta, ja tämä reitti on siis jo valmiiksi kirkkaana mielessä. Reitin tulee olla automaattisesti mielessä, eikä sitä missään nimessä tule joutua opettelemaan. Reitin tehtävä on avustaa, ei tuottaa lisätyötä. Myös kaikki reitin varrelle sijoittuvat paikat tulee olla muuttumattomia ja ne tulee pystyä vaivatta käymään läpi ajatuksissa, aina niin halutessaan. Muutenkin paikkajärjestelmäksi valittava reitti tai asunto tai mikä vain tulee olla täysin muuttumaton. Reitin varrelle ei tule enää myöhemmin tehdä muutoksia, sillä jonkin pienenkin yksityiskohdan muuttaminen voi sekoittaa ajatukset ja tällöin koko järjestelmän teho on vaarassa.

 

Paikkajärjestelmän harjoitustehtävä

Jotta jokin taito saadaan varmasti opittua, se tulee heti ajaa sisään käytännön harjoituksen kanssa – pelkkä teoreettinen osaaminen ei riitä näissä hommissa. Tehtäväsi on kolmiosainen.

1. Valitse minkä asiakokonaisuuden haluat muistaa

Voit valita vaikkapa aurinkokuntamme planeetat, seitsemän veljeksen etunimet, kymmenen ensimmäistä alkuainetta, 7 Suomen ensimmäistä presidenttiä jne.

2. Valitse oma paikkajärjestelmäsi

Seuraavaksi valitse itsellesi sellainen paikkajärjestelmä, jonne saat helposti tehtyä yhtä monta muistipaikkaa kuin sinulla on muistettavia asioita edellisen kohdan nojalla. Valitse myös järjestys, jossa kuljet jokainen kerta paikkajärjestelmäsi läpi.

3. Käytä paikkajärjestelmääsi

Kun olet valmis, aseta muistettavat asiat yksi kerrallaan paikkajärjestelmäsi muistipaikkoihin – aivan kuten esimerkissä olin asettanut planeetat niille kuuluville paikoille. Voit käyttää tässä linkitystekniikkaa, jos se auttaa. Luo muistettavista kuvista hauskoja. Jos listaasi kuuluu vaikkapa presidentti Risto Ryti, niin laite Risto rytisemään oikein kunnolla, vaikkapa pesukonettasi vasten… Saat varmasti tästä ideasta kiinni, ja sitten vain annat mielikuvituksen ja tunteiden lentää.

Kun olet suorittanut tehtävän, olet läpäissyt tämän oppitunnin.

FacebookTwitterGoogle BookmarksLinkedinPinterest
Don't have an account yet? Register Now!

Sign in to your account

Sivustolla on käytössä muutama eväste (vain kävijämäärien analysointiin ja käyttökokemuksen parantamiseen, ei myyntiin tai markkinointiin liittyen).