Aikajana, aikamatkustus

NLP:n perusteet -kurssin toisessa osassa (II) mennään suoraan asiaan. Ensimmäinen oppitunti käsittelee NLP-muutosproseissa ja itsetutkiskelussa paljon käytettyä aikajanaa (timeline). Aikajana on henkilön oma aikakäsitys ja tapahtumaketju, jonka ihminen on itselleen rakentanut tietoisesti ja tiedostumattomasti. Kyseessä ei ole universaali ja todellisuuteen pohjautuvat tapahtumien sarja, vaan jälleen pikemminkin ihmisen oma ”kartta” todellisuudesta.

Ihmisen mielestä ja silmistä voi hahmottaa menneisyyttä ja tulevaisuutta, sillä NLP:n silmämallin mukaisesti vasemmalla puolella oleva muisti viittaa menneeseen aikaan ja vastaavasti oikealla puolella oleva luovuus viittaa tulevaisuuteen.

Henkilökohtaisen aikajanan voi pääsääntöisesti hahmottaa kahdella eri tavalla, assosioituneena ja dissosioituneena. Assosioituneessa tilassa ihminen ajattelee olevansa aikajanansa sisällä, nykyhetkessä. Usein tässä tilassa tulevaisuus voidaan kuvitella menevän oikeaan yläkulmaan, kohti luovuutta. Vastaavasti menneisyys koetaan monesti selän taakse, kuin tulevan vastakohdaksi. Jos näkökulman vaihtaa dissosioituneeseen tilaan, voi aikajanaa tarkastella sen ulkopuolelta kuin sivustaseuraajan silmin. Tehtäväsi on välittömästi nousta ylös penkiltä ja hahmottaa oma aikajanasi. Tämän jälkeen siirry dissosioituneeseen tilaan ja kuvaile itsellesi ääneen, minne aikajanasi hahmotat. Kerro itsellesi erityisesti missä suunnassa ovat menneisyys ja tulevaisuus.

Aikajanaa käytetään useissa NLP-tekniikoissa ja sen ”löytäminen” ja ”käyttäminen” on periaatteessa NLP:ssä pakollisia opintoja. Aikajanan avulla voidaan mennä mihin tahansa lapsuuden tai nuoruuden muistoon ja ”korjata” siellä tapahtuneita epäkohtia. Joskus olen kuullut lauseen:

Ei ole koskaan liian myöhäistä saada mahtavaa lapsuutta.

Tällä tarkoitetaan, että aikajanan avulla, usein kevyessä transsissa (hypnoosissa) voidaan aikamatkustaa henkilökohtaiseen historiaan ja antaa orvolle tai vanhempien hyljeksimälle lapselle pyyteettömän rakkauden ja välittämisen kokemus. Samalla tavalla aikajanalla voi matkustaa kuviteltuun tulevaisuuteen, jossa jokin haluttu tavoite on jo saavutettu. Tästä on paljon apua, sillä tuosta ideaalitilasta voi lähettää itselleen nykyhetkeen ne resurssit, joista eniten oli apua tuon prosessin aikana.

Aikajanaan liittyen on paikoillaan myös varoituksen sana. Jos ”aikamatkustajalla” on menneisyydessään esimerkiksi traumaattisia kokemuksia, voi hypnoosissa tilanteen aukaiseminen laukaista jopa psykoosin tai jonkin muun vakavan tilan. Jos omia traumoja haluaa kuitenkin selvittää ja kohdata, tulee ”matkustajalla” olla riittävä määrä voimavara-ankkureita, sekä turvallinen auttaja ja ympäristö tähän hommaan. Mielen syvimmät, henkilökohtaiset ongelmat ja uskomukset vaativat joskus paljon aikaa ja vaivaa. Kun aikajanan käytön hoksaa, on se mitä parhain itsensä tuntemisen ja itsensä kehittämisen apuväline.

FacebookTwitterGoogle BookmarksLinkedinPinterest
Don't have an account yet? Register Now!

Sign in to your account

Sivustolla on käytössä muutama eväste (vain kävijämäärien analysointiin ja käyttökokemuksen parantamiseen, ei myyntiin tai markkinointiin liittyen).