Syyn ja seurauksen laki selittää, miten jokaisella syyllä on seurauksensa, sekä miten jokaisella seurauksella on syynsä. Lain mukaan muutosta ei ole olemassakaan sellaisenaan, vaan jokainen muutokselta vaikuttava asia on vain seurausta jostakin siihen johtaneesta syystä, joka saattaa sillä hetkellä olla tuntematon tai vaikea ymmärtää ja havaita. (Kybalion)
Syyn ja seurauksen lain vuoksi maailmankaikkeudessa ei oikeasti ole kaaosta, vaan ihmismielessä on vain liian vähän tietoa. Kaaos on seurausta tietämättömyydestä. Toisaalta tämän lain nojalla myöskään aikaa ei ole olemassa, vaan on vain olemassa yksittäisiä tapahtumia, joilla on numeerinen järjestys. Jotta aika voisi olla olemassa, täytyy sillä olla jokin sykli (ja rytmi, jonka edellytys on liike), jolla sitä mitataan.
Esimerkiksi rikostutkinnassa sovelletaan syyn ja seurauksen lakia: rikokselle täytyy löytyä motiivi, jota ilman epäiltyä ei voida syyttää ja tuomita. Vaikka rikoksen tekijät usein ajattelevat olevansa muita ihmisiä fiksumpia, eivät hekään pakene syyn ja seurauksen lakia. Monet rikokset, vaikkakin eri ihmisten toteuttamina, noudattavat usein samoja kaavoja. Tämän vuoksi tekoäly ja big data ovat jo joissakin muodoissaan noussut auttamaan ja palvelemaan virkavaltaa. Valtava tietovarasto aiemmista vastaavista rikoksista antaa erittäin hyviä ennusteita ja ratkaisuehdotuksia myös uusista, vielä ratkaisemattomista rikoksista.
Syyn ja seurauksen laki kuvaa erinomaisesti matemaattisen logiikan toimintaperiaatetta. Looginen päättely pysyy huomattavasti paremmin hanskassa, kun muistaa tarkkailla syyn ja seurauksen lain paikkansapitävyyttä. Jos syyt ja seuraukset alkavat mennä sekaisin, syntyy kehäpäätelmiä ja vääriä tulkintoja. Henkisessä prosessissa syyn ja seurauksen lain kadottaminen johtaa vääriin tulkintoihin, vaino- ja muihin harhoihin ja jopa psykoosiin. Jos syyn ja seurauksen laki katoaa, myös ihmisen todellisuustaju hämärtyy, jopa katoaa.
Syyn ja seurauksen lakiin liittyy olennaisesti käsite kausaliteetti, joka tarkoittaa suoraan syy-seuraus-suhdetta kahden tapahtuman välillä. Luonnontieteissä ja Einsteinin suhteellisuusteoriassa kausaliteetilla on tärkeä rooli. Vaikka joissakin fysiikan teorioissa aikakäsitys saattaa olla monimutkainen, ja jopa maalaisjärjenvastainen, noudattavat nämä teoriat silti aina syyn ja seurauksen lakia.
Syyn ja seurauksen luonnonlain audio-opetuksen lopusta löytyy jokaiselle ihmiselle soveltuva henkinen harjoitus. Harjoituksen ideana on pohtia tätä hetkeä ja miettiä, mikä on sen syy. Miksi olen tässä ja nyt? Miksi opiskelen tätä asiaa? Mikä minut on ajanut tähän? Seuraavaksi sitten pohditaan, mikä on syy tämän löydetyn syyn takana, mikä on syy sen takana ja sen ja sen… Tätä ketjua jatketaan niin kauan kuin mahdollista, mieluiten omaan syntymään asti, tai jopa siitä pidemmälle. Mitä pidemmälle menneeseen aikaan harjoituksessa pääsee, sitä syvällisemmin KET alkaa hahmottua ja avautua tietoisuuteen. Pääsetkö harjoituksessa aina aikaan ennen omaa syntymää tai jopa alkuräjähdykseen asti? Mitä oli ennen sitä? Harjoituksen voi ja kannattaa toteuttaa myös transsitilassa ja aikajana-harjoituksen kera.
Lisätietoja aiheesta:
Lue lisää kausaliteetista (https://fi.wikipedia.org/wiki/Kausaliteetti)
Kausaliteetin rikkoutuminen suhteellisuusteoriassa (https://fi.wikipedia.org/wiki/Erityinen_suhteellisuusteoria)