Monet uskonnot ja filosofit ovat pitäneet ihmisen eettisen ymmärryskyvyn kehittymistä ihmisyyden ja koko henkisen evoluution perimmäisenä tarkoituksena. Jos ihminen ei erota toisistaan hyvää ja pahaa tai oikeaa ja väärää, ihminen joutuu ristiriitaan itsensä, muiden ihmisten, valtion lainsäädännön ja lopulta perimmäisen totuuden kanssa.
Jo muinaisessa Egyptissä tunnettiin viimeinen tuomio ja sydämen punnitseminen, jossa ihminen joutui (tai pääsi) kohtaamaan omat hyvät ja pahat tekonsa. Tarujen mukaan sellaiset ihmiset, jotka oppivat elämään ”oikein ja hyvin”, saavat nauttia elämästä ilman kärsimystä ja tiedosta ilman eksytystä – onnellisena aina fyysiseen kuolemaansa saakka (ja mitä ikinä uskookaan sen jälkeen tapahtuvan).
Itämaissa opetetaan karmanlaista, jonka mukaan ihminen on sidottu omiin pahoihin tekoihinsa, ja joutuu kohtaamaan ne jotain kautta aina uudestaan ja uudestaan, kunnes oppii korkeampaa etiikkaa ja pääsee irti itseaiheutetusta kärsimyksen pyörästä. Länsimaisissa lastensaduissa puolestaan puhutaan noidasta, joka nappaa pahoja hautovan ihmisen sydämen ja alistaa hänet mielihyvähakuiseen noidankehäänsä, kunnes ihminen oppii korkeampaa moraalia. Jokainen maailman valtauskonnoista ja kansantaruista on jättänyt meille kokoelman (tai ainakin osasen) universaalista etiikasta.
Totuudentalon universaalin etiikan opetusosiossa ei väitetä opetettavan perimmäistä totuutta, tai että tätä opetusmateriaalia tulisi lukea kuin kivitauluja, vaan ihmiselle yksinkertaisesti annetaan tietoa ja ymmärrystä, mitä etiikka ja moraali ovat, miten ne kehittyvät meissä jokaisessa ja miten universaalia etiikkaa on aina kuvattu, niin kauan kuin ihmiskunta on ollut olemassa.
Osion opetusmateriaaleille ei ole mitään pakollista oppimisjärjestetystä, vaan aihetta voi sisäistää, miten kukin sen parhaaksi itse kokee. Toki voi myös edetä alla olevassa järjestyksessä, jonka pitäisi olla jokseenkin loogista.
